Faabeli

Olipa kerran uljas uroshirvi ja pieni orava. He keskustelivat niitä näitä, kunnes hirvi alkoi ylpeillä komealla ulkonäöllään ja mahtavuudellaan: ”Sinä olet vain pieni orava, kun taas minä olen kaikkien rakastama metsän valtias upeine sarvineni!” Orava ei sanonut mitään, vaan katseli hirveä pieni hymy kasvoillaan. ”Vaikka olenkin vain pieni orava suuressa maailmassa, ei minun pitäisi itseäni hävetä. Täytyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, vaikka jäisikin hirvelle kakkoseksi”, orava sanoi huolettomasti ja heitti hirveä kävyllä.

• Kukkiihan se perunakin

Mitä tarkoittaa tekstin tyyli?

Tekstin tyylillä tarkoitetaan jollekin aikakaudelle tai henkilölle tyypillistä ilmaisutapaa. Tekstin tyyli koostuu esimerkiksi sanojen valinnoista tai vaikkapa tekstin asettelussa ja kuvituksessa.
    Neutraali tyyli on yleensä melko huomaamatonta asiatekstiä. Se on siis yleiskieleltä, eikä se vie huomiota sisällöltä. Sanojen käyttö ei ole kovin poikkeavaa tai voimakasta, mutta kuvallisia ilmauksia voi toki käyttää. Puhutussa asiatekstissä pyritään myös vieraskielisten sanojen oikein ääntämiseen, eli vieraita sanoja ei "suomalaisteta". Kirjoitus- ja puhetavat kuitenkin vaihtelevat esimerkiksi kohdeyleisön mukaan.
    Epämuodollinen tyyli on yleistä arkisissa tilanteissa, kuten tuttujen kanssa kanssakäymisessä. Tämä arkinen tyyli kiinnittää huomiota etenkin silloin, kun tilanteen mukaan tulisi käyttää asiatyyliä.
    Juhlallisissa, tai muuten koskettavissa ja arvokkaissa tilanteissa käytetään monesti ylätyylistä tai juhlavaa kieltä, jossa käytetään vanhahtavia verbimuotoja, kehotuksia ja runollisia sanoja.
    Kirjoittajan sanavalinnat ovat erittäin keskeinen osa siihen, kuinka käsittelemme tekstiä ja kuinka siihen asennoidumme. Sanoilla on monesti sivumerkityksiä, jotka antavat lukijalle erilaisia mielikuvia. Synonyymeilla, eli samaa tarkoittavilla sanoilla on monesti erilaisia sivumerkityksiä ja tyylisävyjä, jotka vaikuttavat tekstin tyyliin.
   
   

Tietämättömyys koituu kohtaloksi

John Boynen kirja ”Poika raidallisessa pyjamassa” (2006) on ihmeellinen niin pieneksi kirjaksi. En olisi voinut ajatellakaan kirjaa aloittaessani, että tämän teoksen tapahtumat jäisivät mietityttämään vielä viikkojenkin jälkeen.
     Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan Saksaan. Juutalaisvainot ovat tärkeä aihe tarinassa, vaikka Bruno, kirjan päähenkilö, ei tiedäkään käynnissä olevista asioista mitään. Natsisaksa on usein vaikea fiktiivisen kirjan aihe, koska ajan tapahtumista, etenkin keskitysleireistä, puhutaan edelleen melko vähän. Jo kirjan tapahtuma-aika ja – paikka ovat vaikuttavia ilman tarinaakin.
    Kirjan kertojana toimii ulkopuolinen henkilö, jolla kuitenkin on samat ajatukset ja tiedot kuin kahdeksanvuotiaalla saksalaispojalla Brunolla. Brunon keskiluokkaa ylempi perhe asuu Berliinissä ja he ovat olleet turvassa sodalta. Poika asuu äitinsä, isänsä ja isosiskonsa Gretelin kanssa, jota Bruno kutsuu toivottomaksi tapaukseksi. Bruno ei kuitenkaan tiedä hänen isänsä olevan korkea-arvoinen SS-joukoissa. Ainoa asia jonka hän tietää on, että ”Hillerillä” on suunnitelmia hänen isälleen. Brunon tietämättömyys tuo kirjaan lapsenomaisuutta, joka antaa teoksen muuten vakaville aiheille viattomuuden tuntua. Bruno elää maailmassa ilman sodan tuhoa ja kärsimystä.
     Brunon naiivius sai minut joskus vihaiseksi ja joskus tuntemaan myötätuntoa. En voinut ymmärtää, kuinka Bruno ei tiennyt mistään maailmalla tapahtuvista asioista. Hänen ainoa murheensa oli muutto Berliinin jättimäisestä kodista uuteen paikkaan nimeltä ”Aus-vitsi”, joka on keskellä ei-mitään. Teos olisi ollut kokonaan erilainen, jos Bruno olisi tiennyt sodasta ja isästään ja Auschwitzista, mutta Brunon tietämättömyys on yksi vaikuttavimmista asioista kirjassa. Se tuo uutta näkökulmaa muuten vaikeaan asiaan.
     Tarinassa oleva natsien ja juutalaisten vastakkainasettelu on tietenkin yksi vaikuttavista asioista. Bruno tapaa pienellä tutkimusmatkallaan Auschwitzissa pojan, joka istuu piikkiaidan takana raidallisessa pyjamassa. Shmuel, saman ikäinen juutalaispoika, ja Bruno ovat kuin yö ja päivä. Shmuel on tietoinen siitä, missä on, ja mitä luultavasti tulee tapahtumaan, kun taas Bruno ei ymmärrä, miksi Shmuelin kanssa on niin paljon ihmisiä, kun hän on vailla leikkitovereita. Salattu ystävyys näiden kahden pojan välillä on koskettava ja vaikuttava, etenkin jos lukijalla on jonkinlainen käsitys keskitys – ja tuhoamisleireistä. Vastakkainasettelua löytyy myös Brunon perheen sisältä: isosisko Gretel on natsien puolella ja hyväksyy talon takana olevan keskitysleirin. Äiti ei halua lastensa asuvan sellaisessa ympäristössä, vaikka isän uusi toimipaikka ja perheen uusi elämä ovatkin siellä.
     Kirja on kirjoitettu selkeästi, ja se voisi olla melkeinpä lastenkirja kielensä perusteella. Helppolukuisuus ja helposti ymmärrettävä tarina ovat ristiriidassa todellisuuden, mikä ei ole yhtä helppoa ja selkeää, kanssa. Tekstiin on ujutettu myös kirjoitusvirheitä, kuten ”Hilleri” ja ”Aus-vitsi”. Ne ovat Brunon keksimiä tai väärinkuultuja sanoja asioille, joita hän ei itse ymmärrä. Tämä lisää lapsekkuuden vaikuttavuutta entisestään.
     Itselleni kaikkein vaikuttavin asia kirjassa on sen viimeiset luvut, kun muuten viattomalta ja lapsekkaalta tuntuva kirja saa traagisen päätöksen. Kirjan päätös tulee yllättäen, mutta sen verran pitkitellen, että lopun voi jo päätellä lukiessa. Teoksen lopussa Bruno ei vieläkään ole ymmärtänyt, mitä on tekeillä ja miksi juutalaiset ovat eristetty muista. Sateesta ja mutaisesta maasta pääsy sisälle lämpimään ei aina tarkoita turvaa, mikä on myös hyvä elämänohje.

Millainen on elokuva-arvostelu?

Elokuva-arvostelun piirteitä

Elokuva-arvosteluissa kerrotaan aina keskeinen juoni ja päähenkilöt.
Alussa kerrotaan yleensä faktoja, joihin on ujutettu arvostelun kirjoittajan mielipiteitä.
Mielipiteet voivat olla hienotunteisesti ilmaistuja, varsinkin negatiivisissa asioissa, tai sitten kirjoittaja on päättänyt runtata koko elokuvan maan tasolle.
Tässä muutama esimerkki teksteistä, jotka luin:
"Hannu & Kerttu: Noitajahti 3D kakkaa katsojan silmään."
"Ällöväreissä kylpevä Piin elämä kumisee mukasyvällisiä." 

Arvosteluissa kiinnitetään erityistä huomiota näyttelijöihin ja heidän suorituksiinsa. Monesti myös kerrotaan valaistuksesta, kuvakulmista ja niiden onnistumisista tai epäonnistumisista.
Joissakin tilanteissa elokuva kritisoidaan kovalla kädellä, mutta se negatiivisuus antaa jossakin määrin myös positiivisen kuvan.
Aki Lehti kirjoittaa elokuvasta Mahtava Oz seuraavasti: "Täysin överiksi vedetty 3D-efektipommitus toimii parhaiten juuri tällaisissa hattaranpunaisissa satuelokuvissa, joissa ei tarvitse välittää realismista pätkääkään"




Arvosteluissa ei käytetä paljonkaan elokuvasanastoa. Se saattaa johtua osin siitä, että kaikki eivät tiedä elokuviin liittyviä termejä.


Lähteet:
http://dome.fi/elokuvat/arvostelut/
Arvostelut elokuvista: Mama, Mahtava Oz, Hannu & Kerttu: Noitajahti, A Good Day To Die Hard, Piin elämä

Käsikirjoitusmallin täydentäminen

http://mediametka.fi/uploads/kasikirjoitusmalli.pdf

Kohtaus 3. INT

Kuva 1.                    
Varkaat katsovat toisiaan.
Varas 1: Joo. Annetaan sen jättää viesti. Älä koske tohon puhelimeen.

Kuva 2.
Varkaat alkavat tutkia asuntoa ja jättävät puhelimen soimaan ja odottamaan vastaajaa.
Vastaaja: Hei, isä. Mä olen ihan just siellä. Et taida olla kotona, mut mulla on se avain, ni mä sit oottelen sua siellä. Ei mulla muuta. Moikka.

Kuva 3.
Varkaat pysähtyvät ja lopettavat asunnon tutkimisen.
Varas 1 tulee toisesta huoneesta olohuoneeseen.
Varas 2: Joku on tulossa! Eti äkkiä jotain, mikä näyttäis arvokkaalta ja sit lähetään täältä!
Varas 1 kiirehtii vitriinille ja alkaa haalia arvoesineitä reppuunsa.

Kuva 4.
Varas 2 sulkee reppuaan.
Varas 2: Nyt on jo kiire! Se voi tulla vaikka porraskäytävässä vastaan!
Varas 1: Joo, mä sain jotain otettua. Lähetään!
(Rappukäytävästä kuuluu askelia ja avainten kilinää)

Kuva 5.
Varkaat alkavat panikoida äänettömästi. He juoksevat ympäri taloa yrittäen löytää paikkaa, josta karata. Varas 2 juoksee parvekkeelle.
Varas 2: Täältä! Me voidaan kiivetä alemmas tosta ja sitten me voidaan pudottautua alas.
Varas 1: Ei kai tässä oo muitakaan vaihtoehtoja.

Kuva 6. Varkaat nousevat parvekkeen laidalle ja yrittävät kiivetä alas. Varas 2 on jo melkein maassa.
Varas 2: Tuu nyt jo. Se on varmaan jo eteisessä.
Varas 1alkaa myös kiivetä alas.

Kuva 7. Varas 1 pudottautuu maahan ja varkaat lähtevät juosten pois.

Egar Allan Poen novelleja

Edgar Allan Poe: Novelleja
1984
169 sivua

Miksi valitsin juuri tämän novellikokoelman?

Kirja vaikutti kiinnostavimmalta niistä, mistä saimme valita. En ole ennen lukenut mitään Poen kirjoittamaa, mutta olin kuullut että hänellä on jokseenkin erikoisia tarinoita kerrottavana.

Lyhyesti

Kokoelmassa on viisi erilaista novellia: Kultakuoriainen, William Wilson, Kuilu ja heiluri, Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmä ja Kurimus. Mukana on myös runo nimeltä Korppi. Tarinat ovat kietoutuneet outojen ja sairaalloistenkin aiheiden ympärille. Niihin liittyy myös jonkinlaista salaperäisyyttä.

Fiilikset 

Kokoelman luettuani tunnelmat ovat aika ristiriitaiset. Lukemisen aikana en voinut olla laskematta, kuinka monta sivua on vielä jäljellä kyseistä novellia. Tapahtumat tuntuivat matelevan, eikä novellin juonenkäänteisiin tai muihin tapahtumarikkaisiin kohtiin päästy kuin vasta viimeisillä sivuilla. Pitää myöntää, että näin jälkeenpäin se teki novelleista jotenkin vielä erikoisemman ja uuden lukukokemuksen. En ollut kirjan lopetettuani varma, pidinkö teoksesta vai en, mutta nyt tätä kirjoitellessani voin todeta pitäväni siitä, vaikka lukiessani olin aivan toista mieltä.
    Novelleiden aiheet tuntuivat myös erikoisilta ja siitä syystä mielenkiintoiselta. Novelli Kuilu ja heiluri jäi mieleeni päälimmäiseksi. Siinä oli jotain kieroutunutta ja hyvin koukuttavaa. Vaikka suurin osa novelleista olivat alussa täyttyneet tylsyydellä ja ehkä liian tarkoilla havainnoilla ja muistelmilla, tuntui että pakko jatkaa lukemista, koska lopussa odottava käänne kiinnosti niin kovasti.


"Olin pyörtynyt; mutta en sano, että kaikkia tietoisuus oli hävinnyt. En tahdo koettaa määritellä enkä edes kuvailla mitä oli jäänyt jäljelle; mutta kaikki ei ollut hävinnyt. Syvimmässä unessa - ei! Kuumehoureessa - ei! Tiedottomuudessa - ei! Kuolemassa - ei! edes haudassakaan ei kaikki ole hävinnyt."

Äidinkielen tehtävä ma 11.2.

Autossa oli hiljaista. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Vain auton moottori oli äänessä. Katsoin ulos auton takapenkiltä. Tunnelman perusteella ulkona olisi sateista ja harmaata, mutta ironista kyllä, oli yksi kesän kauneimmista päivistä.
   Käänsin katseeni peruutuspeiliin. Näin isäni melkein luonnottoman siniset silmät. Ne eivät sädehtineet iloisesti niin kuin yleensä. Jos totta puhutaan, en ollut nähnyt sitä sädehdintää viikkoihin. Edessäni istui äitini. En nähnyt hänen kasvojaan, vain hänen tummanruskeat hiuksensa, joista pystyi jo näkemään harmaita haituvia.
   Viereiselläni paikalla ei istunut kukaan. Istuin oli tyhjä, lukuun ottamatta kukkalaitetta, joka lepäsi tummalla kankaalla. Istuimien kangas sopi hyvin yhteen vaatteidemme kanssa. Kukkalaitteessa oli kauniita kukkia, joita en osannut nimetä. Seassa oli myös muutama auringonkukka. Minulla oli tapana kasvattaa auringonkukkia ja antaa yksi hänelle hänen syntymäpäivänään. Hän oli aina niin onnellinen saamastaan kukasta.
   Noin viidentoista minuutin kuluttua isä pysäytti auton hiekkaiselle parkkipaikalle. Ihmiset tummissa vaatteissa lipuivat ohitsemme ja nousivat jykevät kiviportaat ylös. Nousin autosta. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Nostin kukkalaitteen varovasti mukaani ja suljin auton oven.